lauantaina, huhtikuuta 19, 2008

Tämmöinen "kansanomaisen peittokirjonnan" näyte olisi myös kesken. Olen yrittänyt löytää vähän uutta näkökulmaa vanhaan tekniikkaan, mm. teksteillä ("vox", "lux", "pax"), ja lisäämällä mukaan kankaalle tulostetun kuvan pihakoivustamme ynnä pari siiveksikin ymmärrettävää kangasta, jotka ovat peräisin poikamme pikkulapsiaikaisen fleece-paidan selkämyksestä. Oikeastaan paljon muuta ei enää puutu kuin ripustustanko (ja paikka, mihin ripustaa...)
Ja tämmöinenkin valmispakkaus ristipistotyötä tuli joskus ostettua. Malli tehdään villalangalla laskettavin ristipistoin. Aloin vain kapinoida valmista mallia vastaan; olen tehnyt jo tarpeeksi kanavatöitä ja muita. Haluan suunnitella itse! Niinpä lopetin työn puoliväliin, ja sanovat muut asiasta mitä tahansa, pätkäisin työstä tekemättömän helman pois ja aion käyttää tähän asti pusaamani kuvion jonkin tilkkutyön osana. Saa nähdä vain, että koska...
Haaveilin tänään tekeväni "ihan mitä tykkään", mutta aamu meni blogiharjoitusten kanssa. Pinnistelin laatikoita http://www.outi1966.vuodatus.net/ :iin, mutta ei tullu mittään! Katsotaan, tuleeko tuen antamien ohjeiden kanssa! Niin, on edelleen tosiasia!

Sitten alkoivatkin "palkattomat" rippikoulutyöt: on leiri valmisteilla kesäkuuksi, urakkasopimuksella. Kotona tehdyistä työtunneista ei siis tule palkkaa, mutta sehän onkin kutsumustyötä... Hienoa kumminkin, että leirille on tulossa 6 isosta ja apuopettaja meidän 3 opettajan avuksi!
Leiriviikko saattaa silti mennä ilman kovin montaa käsityöhetkeä, joskaan ihan ilman kässyjä en ole koskaan leirilläkään ollut. Olen pumppuvikani takia silloin tällöin maannut sairaalassa, mutta aina on sielläkin käsityö mukana ollut. Ihmiset ovat kyselleet, voinko neuloa, kun se käy sydämen päälle. Sydänlääkärin ohje oli:
KAIKKI, MIKÄ ON KIVAA,
TEKEE HYVÄÄ SYDÄMELLE!

Ei kommentteja: